Rokuan alue
Rokuan harjualue ja sitä ympäröivä maisema on yhdistelmä erilaisia geologisia prosesseja ja niiden muokkaamia pinnanmuotoja. Rokuan harju jäkäläisine kumpuineen syntyi mannerjäätikön sulamisvesien kuljettamasta ja kasaamasta hiekasta noin 12 000 - 10 000 vuotta sitten. Rokualle tyypilliset, usein kirkasvetisten lampien peittämät suppakuopat, syntyivät, kun hiekkaan hautautuneet jäälohkareet sulivat ja jättivät maastoon suuria painanteita. Myös vetäytyvä merenranta ja voimakkaat tuulet muotoilivat harjua ja antoivat maisemalle oman silauksensa harjua kiertävine rantavalleineen ja lakialueita koristavine dyyneineen.
Voit nauttia Rokuan erikoislaatuisesta maisemasta hiihtäen, moottorikelkkaillen, retkeillen tai pyöräillen. 70 kilometrin reitistöverkosto kattaa alueen erittäin hyvin. Kirkasvetisissä suppalammissa on myös mahdollista pulahtaa uimaan kesän helteillä tai kalastaa vuodenajasta riippuen joko onkien, uistellen tai pilkkien. Suppalampien vesi on suureksi osaksi pohjavettä ja sen vuoksi erittäin puhdasta.
Rokuan kansallispuisto suojelee alueen ainutlaatuista kasvillisuutta ja maastonmuotoja. Kansallispuistoon pääset esimerkiksi hiihtäen, patikoiden tai pyöräillen Rokuan erinomisia reittejä pitkin.