Hiekkakivi ja savikivi
Muinaismantereeseen kohosi maankuoren laattojen törmäyksessä korkea vuorijono noin 1 900 miljoonaa vuotta sitten. Vuorijono kului jään, tuulen ja virtaavan veden voimasta, ja noin 1 300 miljoonaa vuotta sitten se oli silottunut jo lähes tasangoksi. Tämän seurauksena syvällä vuoriston uumenissa syntyneet kivet kuten graniitit paljastuivat maanpinnalle.
Vuoriston kuluttua tasangoksi läntinen Suomi oli matalan meren peittämä. Tuolloin Rokua Geoparkin luoteisosassa oleva kallioperän osa alkoi vajota. Tämän niin sanotun Muhos-muodostuman kohdalle syntyi syvä merenlahti, johon alkoi kerrostua jokien kuljettamaa soraa, hiekkaa ja savea. Satojen miljoonien vuosien kuluessa kerrostumat kovettuivat sora, hiekka- ja savikiviksi, joita paikoin on jopa kilometrin paksuudelta ennen graniittista kallioperää. Muhoksen Kieksissä, Lemmenpolun varrella, on paljastuneena Muhos-muodostuman kivettynyttä soraa Oulujoen rantatörmässä. Se on Muhos-muodostuman ainoa paljastuma maanpinnalla, ja sen vuoksi rantakallio onkin rauhoitettu. Muhos-muodostuman reuna sen sijaan erottuu maisemassa selvästi: Montasta kohti Muhosperää piirtyy maastossa selvä porras, jonka kohdalla graniittinen peruskallio sukeltaa syvälle maanpinnan alle.
Muhos-muodostumalla on tärkeä osa Rokua Geoparkin syntytarinassa: jäämassat hioivat pehmeää hiekkakiveä jääkauden aikana, ja sulamisvaiheessa vesimassat kuljettivat valtaisat hiekkamäärät kohti Rokuaa. Rokuan harjun suuri hiekkamäärä ja hiekan todella hieno koostumus selittyvät juuri sulamisvesien kulkureitille sattunella Muhos-muodostumalla.