Show menuClose menu

Verkostot

SUOMI | ENGLISH | DEUTSCH | cn中文

Verkostoista tukea ja liiketoiminnan hyötyjä

Verkostoituminen auttaa monissa liiketoiminnan ja yhteistyön haasteissa. Edistämme verkostomaista yhteistyötä Muhoksen, Vaalan ja Utajärven alueella. Yritykset tuovat verkostoon oman ydinosaamisensa, ja hankkivat muun osaamisen sekä palvelut verkoston muilta toimijoilta. Verkostot tuovat jäsenilleen joustavuutta, nopeutta ja liiketoiminnan hyötyjä.

Edistämme verkostoyhteistyön keskeisimpiä teemoja, kuten vuorovaikutusta, kaikkia osapuolia hyödyntävää yhteistyötä ja oppimista. Verkostoyhteistyö perustuu luottamukseen.

Verkostoyhteistyöhön Oulujokilaakson alueella kuuluvat muun muassa  alueelliset yritysjärjestöt, yläasteet ja lukiot, ammattioppilaitokset, Oulun Yliopisto, Ely, Business Finland/Oulu, sekä työeläkeyhtiöt.

Rokua Geopark -yrittäjyys ja matkailun yhteismarkkinointi

Rokua Geoparkin alueella tehdään tiivistä yhteistyötä yhteismarkkinoinnin keinoin, jotta kansainvälisestikin ainutlaatuinen alueemme ja paikalliset palvelut saavat ansaitsemansa näkyvyyden. Yhteismarkkinointimme tavoitteena on vahvistaa Rokua Geoparkin brändiä, kasvattaa tunnettuuttamme sekä lisätä palvelujen kysyntää alueella.

Tarjoamme Rokua Geoparkin toimintaympäristössä palveluja tuottaville yrityksille neljää erilaista yhteismarkkinoinnin kumppanuutta, jotka mahdollistavat muun muassa yrityksesi näkyvyyden useissa kanavissamme, alueellisen verkkokauppa-alustamme hyödyntämisen sekä yhteismarkkinointikampanjoihin osallistumisen. Kumppanit osallistuvat yhteismarkkinoinnin suunnitteluun, budjetointiin ja toteutukseen.

Matkailun vaikutus näkyys majoitus-, ravitsemis- ja ohjelmapalvelualojen lisäksi muun muassa vähittäiskaupan, liikenteen ja ruuantuotannon aloilla. Kumppaneiksi voivat siis liittyä monien eri alojen yrityksiä kasvattamaan yhteistä markkinointipottia alueemme näkyvyyden lisäämiseksi.

Tutustu ja hae Rokua Geopark -yrittäjyyttä ja yhteismarkkinoinnin kumppanuutta

Otathan yhteyttä, mikäli kaipaat lisätietoja yhteismarkkinoinnistamme:

Mari Saastamoinen, projektipäällikkö
mari.saastamoinen@humanpolis.fi / 040 152 6520

Rokua Geopark on myös yksi Pohjolan rengastien kohteista. Pohjolan rengastie on Oulun seudun matkailullinen brändi, jonka markkinoinnista vastaa Oulun Matkailu Oy.

GEOfood – paikallisen ruuan merkki Geopark-alueilla

Ruokapalveluja tuottavat Rokua Geopark -yritykset voivat hakea oikeutta käyttää kansainvälistä GEOfood-merkkiä, joka kertoo ruoan olevan pääsääntöisesti kasvatettu ja valmistettu ainutlaatuisella UNESCOn Global Geopark -alueella. GEOfood voi olla esimerkiksi alueella kasvatettu ruoka-aine tai ravintolan ruoka-annos tai menu.

Lisätietoa saat ottamalla meihin yhteyttä!

Kannattajajäsenyys

Rokua Geoparkin toimintaa voi tukea myös toimimalla kannattajajäsenenä 50 euron vuosimaksulla. Kannattajajäsenyysmaksut menevät osaksi yhteismarkkinointibudjettia, jolla edistetään Rokua Geopark -alueen näkyvyyttä.

Verkostomme kannattajajäsenet 2022:

tervareittilogo+tynnyri.jpg